Toiset uivat haikalojen kanssa, toiset hyppäävät alas
taivaalta turvaköysissä – meikäläisen ekstriimiurheilu tuli suoritettua tänään
ihan kuivalla maalla kun astuin matkailuautomme puikkoihin ja selvittelin
rapiat 250 kilometriä vastaantulevien maantiejunien seurassa vallan kaposilla
maanteillä. Joskus aikoinaan ihmettelin aina miksi äitini istui pelkääjän paikalla iskän ajaessa
joka ikisen reissun, mutta nyt voin sanoa että ammattilaisen ollessa asialla on
se vain niin paljon helpompaa katsella vierestä ja nauttia maisemasta.
Eilinen päivä oli etäisyyksiltään pieni, mutta tunnelmaltaan
sitäkin suurempi. Exmouthin lempeät lounastuulet hyväilivät rantaan eksyneitä.
Karavaaniparkissa tapasimme eläkeikäisiä entisiä opettajia, jotka muistivat
läksytyksen lisäksi myös viinin vaikutuksen terveydelle ja nauttivat sitä
täysin rinnoin.
Autodiilimme kilometrit loppuvat auttamattomasti jossain
vaiheessa tätä suurta maata kesken ja erinäisiä unohtumattomia elämyksiä on
pakko jättää välistä. Onneksi Tampereellakin on delfiinejä, sillä Monkey Mian ohi mentiin jo ajat sitten.
Pienen sisämaan kiekan jäljiltä aurinko laski jälleen meren
rannassa. Lauantai-illan huuma huipentui kuuluisaan paikalliseen
Fish&Chips- annokseen kaivosmiesten remutessa vieressä vapaailtaansa. Kyllä
paikallinen baari aina sen iltapäiväisen bensapaikan bileet voittaa, missä
vesipullostakin sai pulittaa puoli omaisuutta eikä kukaan tiennyt minkä
hintaista menovesi millekin autolle sitten loppupeleissä oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti