Juhannustaikoja

Laiskan lauantain kunniaksi munia ja pekonia ja hyvällä tuurilla litroittoin kylmää maitoa - siitä on keskikesän juhla tehty. Ja jottei aika pääsisi kultaamaan muistoja, laitetaan paperille totuudet Juhannuksesta 2012 saman tien.

Koska sisätiloissa lämmitys maksaa liikaa, sitä ei ole. Kahdesta pahasta on siis paha mennä sanomaan: ulkohuusseista kaikkine kaupunkilaistytön silmään osuvine vikoineen, ja sisävessoista, joissa posliini on kuin pakastimesta otettua ja peppu palelee pahemmin kuin pulkkamäkeä laskiessa.

Asteita näyttää olevan saman verran kuin kotipuolessa. Kannuksen raitilla ehkä asteen pari viileämpääkin. Ja silti tuntuu ettei kuuna päivänä lähtisi talviturkkiaan näissä keleissä heittämään. Johtuuko se sitten siitä, ettei ympärillä ole muita yhtä hulluja tarpeeksi vai siitä, että ne hullut jotka täällä pörräävät ovat piiloutuneet talvitakkien suojaan.

Hulluista puheen ollen sekopäitä täältä kyllä löytää Kallion katujakin enemmän. Busseistakin kun osa on ilmaisia, niin katujen kasvatit tulevat mielellään sateesta olutkassinsa kanssa sisätiloihin ja rullaavat linja-auton kyydissä tunnelmaa luoden ees ja taas.

Suurin osa tapaamistani ihmisistä on ollut inhottavia. Tästä ei silti austraalialaisia voi syyttää sillä työympäristössähän sosiaalinen elämäni on suuremmalta osaltaan tapahtunut ja siellä sattuneista syistä on koko kirjo eurooppaa edustettuna.

Torakoilla täällä päin on kokoa. Ne pienet helluiset kaverit, joita yritin parhaani mukaan myrkyttää Brooklynissä asuessani olivat lähes olemattomia näihin verrattuna, jotka kaiken lisäksi osaavat olla kovinkin ihmisystävällisiä ja piiloutua takin hihoihin milloin missäkin tilanteessa.

Mitä tulee saunan kaipuuseen, ei edes pueta sitä sanoiksi. Koittakoon itse kukin jättää sen perinteisen lauantai-illan huuman välistä niin varmasti jo viikon jälkeen vituttaa. Mittumaaria kaikille. Tärkeintä tilanteessa on se, että Suomessa tästä päivästä alkaa matka kohti talvea samalla kun me alamme kieli pitkällä odottamaan sitä helteistä ajanjaksoa.

Kerrasta poikki niin ei tee kipiää

Juhannuspuhelu kotipuolesta teki koti-ikävästä ihan käsinkosketeltavan. Juokaamme sen kunniaksi siis pullollinen kuohuvaa vaikkei täällä tuplapalkoista tänä viikonloppuna ole tietoakaan.

Perthin vieraanvaraisuus loppuu lyhyeen ja kelit saattavat piakkoin sallia taas varvassandaalit. Suurista kuvitelmista huolimatta paikka oli ehkä hienoinen pettymys minkä olisi voinut välttää, jos olisi kaupunkiin auringon paisteessa saapunut. Fiilis parani valtavasti kun saimme ison asuntoauton pari päivää takaperin buugattua ja varattua jälleen yhden ajamisen arvoisen matkan kohti suurta tuntematonta. Mitä ties helmen kerääjiä meistä vielä tällä matkalla kehkeytyy.

Pyykkejä on turha pesukoneen olemassaolosta huolimatta pestä, koska jatkuvassa sateessa mikään ei kuivu eikä Perthin mahtavasta kulinaarisesta tarjonnasta ole suuremmalti tullut nautittua. Aikuisuuden kynnyksellä duunin lopettaminen on edelleen meikäläiselle arka paikka ja pienten valkoisten valheiden siivittämänä piti tämäkin ero hoitaa. Täytyy vain toivoa, ettei näihin ihmisiin matkoillaan enää törmää eikä selittelyitä tarvitse miettiä.

Takapihan valoista ja Jutin grillivinkkeihin soveltuvasta ruokailualueesta huolimatta tämä jussi menee vähän niin kuin ohi suun. Säästetään siis ensi vuoteen, saunaan ja perheen jälleennäkemiseen sekin vähäinen ilo. Sillä välin jatketaan normiarkea ja varmistetaan vielä viitisen päivää ettei sateenvarjo unohdu minään päivänä kotiin.

Virta vie, virta tuo

Juurilleni paluun aikana eli kirjastoa käyttäessäni olen joutunut toteamaan ikäväkseni, että muutoin puhtoinen kaupunki ei ole keksinyt vielä miten poistaa pissan tuoksu modernisti sisustetusta yleisestä vessasta.

Ensihätään löytynyt hippiluolahuoneistomme koki suurmuutoksen lähestulkoon saman tien astuttuamme remmiin mukaan ja parissa päivässä läheisiksi käynyt pariskunta Kalifornia-Skotlanti poistui rahakkaisiin hommiin autiomaahan ja heidät korvanneet britit juovat maidolla maustetun teensä teehetkien aikaan ja muulloinkin epäsosiaalisesti omassa huoneessaan. Toinen pikkukoiristamme on karannut aitaan myrskyn seurauksena syntyneestä raosta eikä lämmitysjärjestelmiä ole ainakaan läntisessä provinssissa keksitty koska iltaisin lämpimänä pitää enää elektronisesti kuumeneva peitto kun ei se rakkauskaan palelevia varpaita pelasta vaikka kuinka olisi tulista.

Useamman työtarjouksen saaneena jouduin pohtimaan vaihtoehtojani hetken armottomasti kunnes valitsin kahdesta pahasta pienemmän ja hiljaisten illallisten sijaan myynkin tuhansia maksavia viinipulloja pukumiehille pitkin päivää. Mister tee ottaa hallitusti loman kannalta ja siltähän se tuntuu varmasti säänkin kannalta – kuin heinäkuut kotona konsanaan.

Elokuun ensimmäisenä sunnuntaina on odotettavissa maailmoja mullistava jälleennäkeminen kotipuolen kavereiden kanssa, Sydneyhin on siis siihen mennessä etsittävä tie. Sitä ennen pitäisi  banaanifarmin kautta kiertää ja nauttia kuivasta tropiikista jossain tuolla tuhat kilometriä nykyistä sijaintiamme pohjoisempana.

Talvitakkeja alennuksesta?

Perth on Pertin näköinen: pyöreä, pehmoinen ja pirteä päivisinkin. Perth on tosin myös hiukkasen vanhanaikainen, sellainen sopivasti kotoisa mutta nykyajan nuoren mieleen hetkittäin kylämäinen. Kesäisin varmasti ehdottomasti yksi maan parhaimmista paikoista olla ja elää, mutta kyllä tämä sade on nyt osaksemme ollut jo tarpeeksi. Matka jatkukoon siis; yksityiskohdista lisää kunhan itse ne keksimme.

Neljän tähden illalliset omalla takapihalla ovat vaihtuneet illallisiin työmpäristössä. Pikkurilli pystyssä sitä tällä puolen palloa osoitellaan lautasta koristavia mousseja ja muita koristeita. Palkka taitaa nyt kokonaisuudessaan kuitenkin päätyä matkakassaan, jotta päästään sateenvarjoelämästä eroon ja voidaan nautiskella olusia sitten vaikka aurinkoisella aavikolla.

Paras ystäväni Perthissä, keskustan kirjasto, tarjoaa ilmaisen koneen tunniksi kerrallaan ja koska töihin on pian pakko ehtiä ja muutama matkan kannalta tärkeä info googlattava niin jääkoon viimeisiksi sanoiksi tältä päivältä Kari Tapion sanoin toive siitä, että myrskyn jälkeen olisi toden totta poutasää.

Vanhat miehet viiksekkäät

Viimeiset kolme päivää ovat olleet kuin totisesti hyvin leikattua reality showta; uskomattomia asioita, jotka tapahtuivat lähes käsikirjoituksen omaisesti virkistäen väsyneiden matkalaisten mieliä. Kokemuksia, niitähän tänne lähdettiin etsimään.

Perjantaina eksyimme monien summien saattelemana kaukaiselle farmille kaupungin etelälaitamille rakentamaan lintuhäkkejä ja keräämään lemonaadeja. Toisin kuin olen aina kuvitellut, ilmeisesti lemonaadi ei ole pelkästään herkullinen janojuoma johon kossua lisäämällä saa lisää vivahteita. Sellaisia hedelmiä voi ihan aikuisten oikeasti poimia puista ja pistää suuhun sellaisenaan. Kuten sanottua, kokemushan se oli mutta niin paljon ei mikään osa minua koskaan haluaisi ikuista Australian aurinkoa, että kolme kuukautta farmilla duunaisin saadakseni toisen vuoden viisumin. Jopa Suomen kylmät talvet ja sateiset kesät voittaa hämähäkkisen maalaiselämän.

Huonosti nukutun viimeisen hostelliyön ja erinäisten selkkausten jälkeen lauantai alkoi kirjastolla ja muutamalla väsyneellä silmäparilla tietokoneen ruudulla kunnes se muuttui musiikkifestivaaliksi, joka kiemurteli pitkin Perthin aurinkoisia katuja. Teimme uusia ystäviä, tanssimme sateenkaaripaikassa eturivissä ja nauratimme seuralaisiamme tarpeeksi saadaksemme kutsun viikon päästä järjestettäviin kotibileisiin.

Illalla matka jatkui sohvasurffipaikkaan Manningin kaupunginosassa, jossa lisäksemme muutama muukin matkailija vietti yönsä – osa teltoissa, osa sohvilla, me onnekkaat talon omistajan omassa  sängyssä hänen taiteillessa takamustaan telkkarin eteen. Yömyöhään pelatut korttipelit ja viisitoistavuotias viski tekivät illasta ikimuistoisen.

Puistopäivän ja nuoralla kävelyn jälkeen poistuimme kansainvälisestä seurasta ja kyyditsimme itsemme uuden vuokraisännän pakussa kohti kotia. Tervetuloillallinen oli katettu ulkoterassille, kanat olivat sopivasti tulisia ja discovalojen välkkeessä soineet vanhat hittibiisit eivät saaneet ainoastaan omaa suuta supulle vaan myös orrellaan istuneen papukaijan tanssahtelemaan.

Niin eriskummallinen on uusi kotimme, ettei se ainakaan huono homma voi olla. Seuraavaksi lähialueet ratsaamaan.