Huulikiilto ei sovi kaikille

Governor Robinssonista hyvää päivää. Ei riitä ymmärrystä ensimmäisen hostelliyön jälkeen heille, jotka viikkoja – parhaimmillaan jopa kuukausia – näissä paikoissa makaavat laakereillaan. Viime yönä tuli herätys baarien suljettua, kun teini-ikää lähentelevät kimppakämpissään asuvat palasivat riennoiltaan enkä odota sukat jaloissa pyörien ensi yötä, jolloin sama varmaan toistuu taas (ja parhaassa tapauksessa saksaksi).

Perth on toki kuitenkin oivallinen paikka olla ja elää, ainakin näkemäni perusteella. Ison kaupungin huvit pienessä kompaktissa koossa ja treenipuisto kaupungin jakavan merenlahden kupeessa. Kyllähän tätä hetken kestää.

Mister tee on addiktoitunut Angry Birdsiin, joten asunnonmetsästys jää harteilleni. Hyvin hän onneksi nyökyttelee vieressä vaikkei varmasti mitään sanomaani kuulekaan. Asteita on vähän päälle parikymmentä – täällä kohti talvea matka, Kotosuomessa samoilla asteilla vietetään ensimmäisiä kesälomaviikkoja. Eikä tämä toki ollut kuittailua, ei ollenkaan.

Pikapäivitys

Jalkojen alla Perthin maaperä ja paniikki sopivasti nouseva ja laskeva. Viimeinen yö matkailuautossa on edessä ja huomisesta eteenpäin ollaankin sitten kodittomia kuin taivaan linnut, joilla niilläkin taitaa olla enemmän omia puita kuin meillä kotoisia oltavia.

Loppumatka sujui melko kivuttomasti. Ensimmäinen matkan aikana koettu vilpoinen yö vaihtui aurinkoiseksi päiväksi ja aamupalaksi nautitun perunasalaatin jälkeen oli tehokas olo surffata sadan metrin pituista kivistä aaltoa italialaisten turistien kanssa.

Fremantlen karavaaniparkki on itse asiassa rahan arvoinen ja luulenpa, että yöunet maistuvat, varsinkin kun viime yönä painajaisissa vietin aikaani enimmäkseen tomaattimurskaa heittelevien maantierosvojen kanssa kamppaillessa. Nyt peukut pystyyn, että selvitään eikä ensi viikkoa tarvisi ihan rantahietikon varassa viettää.

Viiksethän tässä vilinässä kasvaa kaikille

Koska perusteluni ovat vain näennäisesti päteviä, olen taipunut ajattelemaan maksullisia karavaaniparkkeja periaatekysymyksenä. Kun on tottunut parkkeeraamaan autonsa ilmaiseksi Hiltonin parkkipaikalle ja asuinalueiden pimeille kujille vanhoilla matkoillaan Kaliforniassa, on vaikea ymmärtää miksi maksaisi siitä, että veisi autonsa maksulliselle alueelle ja silti nukkuisi varsin epämiellyttävästi. Mister tee vanhana karavaanariperheen kasvattina kuitenkin kannattaa tätä vaihtoehtoa, joten ottaakseni ilosta kaiken irti onnistuin aloittamaan aamuni suoristamalla tukkani.

Australian pisin suora on takanapäin. Tottahan se on, ettei siellä mitään katsomisen arvoista ole, mutta tiukkaa kisaa tylsimmästä ajomatkasta se tuskin silti voittaa – Kauhava-Kannus –väli on muistoissani yhä mustempi. Samaa mieltä olisi varmasti se yksinäinen pyöräilijä, jonka näimme autiomaata kaksipyöräisellään taittavan.

Vekkulisti onnistuimme salakuljettamaan juustopaketin rajan yli, vaikkakin tekopirteät selitykset saivat tarkastajan varmasti jotain feelua epäilemään. Viipaleet ovat onneksi jo paremmissa suissa eikä todistusaineistoa näin ollen ole enää olemassa.

Ensimmäinen pidempi pysähdys ikuisuuden kestävällä ajomatkalla oli merenrantakylänen Esperance, joka tarjosi turkoosilla värjättyä merimaisemaa silmänkantamattomiin ja pitkästä aikaa nauttimisen arvoisen latten. Lähimaita kiertävä Great Ocean Drive vei kuusi-nolla voiton alkuperäisestä Great Ocean Roadista ja pelasti hetkellisesti tarjoamallaan valokuvamateriaalilla mielenrauhani.

Mister teellä on päässään ensimmäisen viileämmän aamun kunniaksi uusi ruotsinvärinen myssynsä. Hän on tasaisen varmasti pistänyt kilometrejä taaksemme. Ajolupa on molemmilla, mutta valitettavasti ensimmäisen kerran rattiin hypättyäni sekoitin niin pahasti kytkimen ja jarrun enkä muistanut miten vaihdelaatikko oikeastaan enää edes toimii, että katsoin parhaaksi pysyä pelkääjän paikalla.

Perth on enää kivenheiton matkan päässä. Nauttikaamme vielä hetki pieni talo preerialla –tyylisistä maisemista ja kuolleista kenguruista tien reunoilla.

Tulen tuolta kaukaa

Alkumatka on täyttynyt sateenkaarista ja sateenkaaren molemmista päistä. Johtuneeko tuo jumalallisten olentojen halusta johdattaa meidät aarteen luo vai siitä valitettavasti tosiasiasta, että sadekuurot ja pilvetön taivas eivät osaa tällä reitillä päättää kumpi vie voittoa.

Päivän kohokohtiin ja muistoihin jää pysähdys autioituneessa kalastuskylässä, jossa aboriginaalit kävelivät sadeputtien täyttämiä katuja pitkin paljain varpain kännipäissään. Surffariemäntäntämme valotti jo kansakunnan ongelmista, mutta eihän sitä suomalaiseen sosiaaliturvaan tottunut usko ennen kuin näkee. Ja vaikka miten historiankirjat asiaa kaunistelevat, on se todettava että Australialla on iso ongelma selvitellä menneisyyden haamuja alkuasukkaidensa kanssa löytääkseen tarpeeksi sileän polun kaikkien elää käsi kädessä sivistyneessä maailmassa.

Matkailuauto on parkattu rekkamiehen viereen ja iltapalaksi grillatut nakit suunnattu kohti mahalaukkua. Poikkesimme mister teen kanssa drive thru –alkossa matkan varrella poimimassa kyytiin muutaman oluen, joista kylmimmät on jo janoon nautittu. Henkilökohtaisesti rekkojen mitta on tähän saakka ollut pieni pettymys; ehkä ne useampaa perävaunua vetävät ajavat yöaikaan ja jäävät meiltä näkemättä. Mutta onnistuneesti olemme muut vastaan tulleet ajoneuvot muistaneet moikata. Iskän heilautusta en vieläkään osaa kunnolla ajoittaa - mestari kun lapsen muistikuvan mukaan teki sen niin, että tuskin tiesi ketä moikkasi. Yritys on kuitenkin hyvä, kova ja kunnioitettava.

Ei mikään jäätelökesä

Aurinko laski juuri sumussa piilevien vuorijonojen taa ja me lähestymme Kimbaa – kyläpahasta, joka pilkuttaa keskipistettä itä- ja länsirannikon välillä. Mister teen vasen jalka hakkaa rokin tahdissa samassa rytmissä kuin oma vasempani. Oikea jalkaterä on hautautunut jonnekin eväspussien ja karttakirjojen alle.

Aika Adelaidessa on ohitse ja edessä on pitkä pätkä Nullarbor Plainin puutonta maisemaa. Adelaide ilman sateita on arvatenkin viihdyttävä paikka ja vaikka jäimmekin rantakävelyllä rankkasateeseen kastumaan, jäi mieleen onneksi päällimmäisenä ihmisten aurinkoisuus.

Matkalaiset täyttävät mahansa seuraavien päivien ajan purkkinuudeleilla, tonnikalaleivillä ja valmispastoilla. Tarkemmin asiaa katsomatta mister tee onnistui jopa vessapaperin ostamaan halvalla hinnalla ja karhealla pinnalla. Toisinaan ei maailmassa tunnu olevan mitään säästökuurimatkaajan elämää rankempaa.

Siilimäisen eleganttista elämää

Kello alkaa lähentelemään puoltayötä ja nukkumatti kutsuu, mutta kerrottakoon tässä vaiheessa pikaisesti matkamme traagisistakin käänteistä.

Äidin ja anopin hermoja säästääkseni mainitsen heti alkuun, että molemmat matkalaiset ovat niin fyysisesti kuin henkisestikin täysissä sielun ja ruumiin voimissa (vaikkakin mister teen hermoja hieman saattaa raastaa aikaiset aamut ja koko päivän jatkuvat keskustelut lasten ruokailutottumuksista ja unelma-asuntojen sijainneista).

Vaihdoimme majapaikkaa maanantaina viinitilavierailun päätteeksi pienessä pöhnässä ja saavuimme vierailevaksi sivuosaksi nelihenkiseen perheeseen. O-bahn vie tältä esikaupunkialueelta Adelaiden keskustaan parissakymmenessä minuutissa ja koiran voi ulkoiluttaa kätevästi läheisissä puistomaisemissa. Särö täydelliseen kuvaan tuli kuitenkin valitettavasti heti tiistain alkutunneilla, kun isäntämme kiidätettiin ensiapuun. Kaksi päivää myöhemmin lääkärit edelleen arvailevat vatsakivun syytä, lapset itkevät iltaisin isäänsä, itse yritän parhaani mukaan maustaa makaroonilaatikkoa syötävän hyväksi ja mister tee lukee Varestaan toivoen kai pääsevänsä kohta viettämään hiljaisia hetkiä ihan vain kaksin keskellä autiomaata.

Eilinen meni lapsenlikkaillessa ja taistellen parin alle kouluikäisen kanssa heidän oikeuksistaan jäätelöön nukkumaanmenoajan rajamailla. Tänään karkasimme hetkeksi rantamaisemiin nauttimaan rankkasateista, jotka tuntuvat seuraavan meitä ja matkalaukkujamme sama se minne menemme.

Huomisaamulle toivokaamme siis pientä vilausta auringosta, lapsia vailla äänihuulia ja eritoten selvyyttä Tonyn tilasta. Palvelu on silti sohvasurffaillessa toiminut, sillä ensimmäisenä aamuna aamupala tuotiin sänkyyn eikä lämpimästä vedestä ole suihkussa tullut pula.

Aktiivilomailua vai pelkkää kitsastelua

Sunnuntain kunniaksi matkasimme Lizin tädin luo casuaalille lounaalle puhumaan politiikkaa. Olohuone täyttyi iltapäivän mittaan naapureista, professorituttavista ja koirakavereista - ja pääosassa olimme tietenkin me; kaksi lievästi pihalla olevaa suomalaista reppureissaajaa.

Viinin kittailun lisäksi olemme viettäneet onnistuneesti aktiivista aikaa Adelaidessa. Ei niinkään hyvistä patikointipoluista kuin säästökuuristamme johtuen. Kun jättää hyppäämättä bussiin ja sen sijaan kävelee kuusi kilometriä kaupunkiin ja kuusi kilometriä päivän päätteeksi takaisin majapaikkaan, on päivittäinen liikunta-annos varma nakki ja lompsassa parhaassa tapauksessa yhdeksän dollaria tallessa.

Eilen seikkailimme Adelaiden lauantaimarkettia ristiin rastiin maistellen juustoja ja suklaata. Jos ei muuta, marketteja tulee Suomessa ikävä ja tuoreita, puoli-ilmaisia vihanneskasseja. Turistipäivän kohokohta lienee kuitenkin ollut ilmainen kaupunkibussi, jolla kiersimme keskustan ympäri - ei vain yhden kerran vaan puolitoista kierrosta - ennen kuin mister teen riemuksi löysimme tiemme museoon. Yllättävää kyllä, allekirjoittanut kyllästyi sivistykseen huomattavasti misteriä aiemmin ja nautti valokuvanäyttelyn jälkeen lähinnä Facebook-päivittelystä.

Ennen illan pronssipeliä on luvassa pakkopakkaamista ja hyvää yritystä saada tavarat mahtumaan vielä vähän pienempään tilaan. Aamulla on aikainen herätys ja reissu läheiselle viinitilalle muutaman muun surffarin seurassa. Pakkohan se on tämäkin paikallinen herkkuhetki kokea, lahjakortilla kun halpaan hintaan diilin sai.

Elämä on vuosia täynnä

Mister tee puhalsi suklaakakustaan vähemmän kuin 27 kynttilää, mutta tarpeeksi toivoakseen jotain suurta. Suuremmitta juhlallisuuksitta päivä päättyi pekonilla höystettyihin lihapulliin, joilla ruokittiin koko surffariseurakunta.

Ajomatka taittui kumman kivuttomasti. Huomattavasti hankalampaa oli etsiä yhteisiä aiheita törmäämämme helsinkiläisneidin kanssa. Tiedättekö sen tyypin, joka unohti käydä kehä kolmosen pohjoispuolella ennen kuin lähti maailmalle kertomaan tarinoita Suomesta (ja itsestään).

Adelaide vaikuttaa ensinäkemältä oikein mukavalta. Eteläinen iloisuus ihmisissä ja vihreät vuoret reunustamassa kaupunkia - miinus se kuollettava tuuli, joka teki aurinkoisistakin Melbournen päivistä villatakin vaativia.

Mister tee löysi Bank streetin asunnon postilaatikon avaimen takataskustaan tänään päiväkahviaikaan. Postit ovat siis turvassa, kuten mekin. Enää jännätään Leijonien kohtaloa.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Hätäiset hyvästit Melbournelle muuttuivat take out –illallisen myötä telttaretkeksi Freezereiden lattialla emmekä ehtineet kaupungista poistumaan ennen aamuruuhkan alkua. Nyt on kuitenkin koko maallinen omaisuus matkailuauton merikontin kokoista tilaa täyttämässä ja Adelaide tuntien kuluttua jalkojemme alla.

Tähän astisten aamujen paras kahvi nautittiin kaivoskaupunki Ballaratissa ennen kuin tietyömaiden täyttämä valtatieajelu pääsi alkamaan. Radiossa pauhaa Suomi-iskelmä, koneelle on ladattu kilometrien mittaisesti myös Samuli Edelmannin laulamia virsiä eikä kofeiinipitoisista juomista ole pulaa.

Niin paljon nähtyä ja tehtyä, niin paljon jäi näkemättä ja tekemättä. Viheliäisesti onnistuimme huijaamaan uudet asukkaat huoneeseemme ja takuuvuokrarahat takataskussa on seikkailu leppoisaa aloittaa. Mister teen syntymäpäivä on ensimmäinen kokonainen päivä uudessa kaupungissa, se riittäköön paketiksi (muutaman olusen lisäksi).

Mainitsinko jo, että autossamme on myös jääkaappi janoisten Gary Grandien pelastukseksi?

Samma på Svenska olisi tietenkin Abba

Yksi asia ei muutu vaikka matkustaisi tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä - valitettavasti hammassärky on aina yhtä veemäinen vierailija. Toinen jäljellä olevista viisaista hampaistani päätti tehdä viime viikosta melkoisen jäätelöjuhlan. Onneksi kipu tosin oli vain hetkellistä eikä australian kielellä tarvitse lähteä vielä hammaslääkäriä metsästämään- Voisi tosin olla, että poski puudutettuna kuulostaisin enemmän paikalliselta kuin vielä koskaan tähän mennessä.

Mister tee otti ensimmäisestä vapaasta maanantaistaan kaiken ilon irti ja teki kodista puhtaan tuoksuisen. Toivotaan, että se edesauttaa meitä löytämään uudet asukkaat huoneeseen. Ja koska olemme viimeaikoina olleet kovin aikaansaavia, myös veroilmoitus tuli täytettyä ja lähetettyä ajoissa eteenpäin. Päällimmäisenä mieleen tuli tunne, että viime vuonna tuli enemmän tuhlattua duuniin kuin mitä siitä sai takaisin. Toivottavasti verottajakin sen huomaa.

Mielenkiintoisten käänteiden kautta ilmapiiri asunnossa on tällä hetkellä enemmän kuin painostava. Tämä olkoon kuitenkin tarina, jonka jaamme vain viinilasillisten äärellä naamatusten tapahtuvissa keskusteluissa, niin paljon se sisältää suurta tunnetta.

Tunteista puheenollen, aika tunteetonta on katsoa kansainvälisen jääkiekkoliiton youtube-kanavalta lätkää. Mertaranta, kuule kutsuni siis..