Punaviiniä pyykkipäivän kunniaksi

Tasmanian paholaiset eivät jättäneet muita näkyviä jälkiä kuin lievän väsymyksen eli lurputtavat silmäluomet. Hobartissa vietetyt loman viimeiset päivät menivät sateisissa tunnelmissa. Kiitos kerrospukeutumisen toimivuuden, flunssa ei tarttunut matkasta mukaan eikä lentokoneeseen noustessa tarvinut suuremmin surra laukkujen mahdollisesta ylipainosta kun kirjaimellisesti kaikki mukana olleet vaatetuksen tapaisetkaan oli puettu päälle.

Saaren suurimmassa kaupungissa tunnelma oli kohdillaan. Ellei sateiden mahdollisuus päivittäin olisi niin korkea, paikka voisi olla oikein mukava vaikka asua. Motellimme teki sateisistakin hetkistä hienoja, sillä art deco -tyylinen huoneemme tarjosi katetun parvekenäkymän suoraan vuorille ja makkarin puolelta löytyi sänky ja sängynpääty, johon oli kätevästi ujutettu valot, kajarit ja radiolaitteisto.

Suurimmat ihmetyksen aiheet kaupungista löytyivät kuitenkin modernin taiteen museosta, jonne sain mister teen taksikuskin turistivinkkien innoittamana houkuteltua, Elefantin sontaa ja anaalisuudelmia seinällä - kuka olisi uskonut moisista tehtävän taidetta.

Nissan Micra jäi lentokentälle, me palasimme ilmojen halki Melbournen kotiin. Oma tarinansa on seikkailu lentokentältä omaan osoitteeseen ja pidetään se nuotiotarinana juurikin siitä syystä. Laiskan sunnuntain kulutimme kämppisten kera toritohinoissa ja metsästimme vihannesdiilejä. Onneksi arki ei ala vielä huomennakaan.

Kansallispuistot eivät ole vain vegaaneille

Mister teen ensimmäinen havainto aamulla oli hotellihuoneen raollaan oleva ulko-ovi. Pienistä asioista sitä huomaa, miksi yö yhdessä hotellihuoneessa on muita huoneita halvempi. Turvassa olimme tosin ja tavaratkin tallella - olisi ollutkin kovin kummallista että kukaan muu sinne keskelle ei mitään olisi eksynyt.

Tien päälle palattuamme palasimme palan matkaa taaksepäin kartalla ja nappasimme muistoksi mieleen pienen palan paratiisia. Turistioppaiden turkoosit merivedet eivät olekaan fotaroituja fiktiokuvitelmia, uskomattomia alueita on oikeasti olemassa. Kuten luontoon rakennetuilla kiviportailla tapaamamme mies sen sanoiksi puki: toiset hetket muistuttavat taivasta. Hetki, jolloin hän sen sanoi, oli auringon paahteessa sydänpysähdyksen partaalla parin tunnin patikoinnin seurauksena samalla kun gospelkuoro lauloi kumpaijaahta vuoren rinteen näköalatasanteella.

Monen, monen kilometrin jälkeen löysimme tiemme Port Arthuriin. Illallistimme paikassa, jossa 35 ihmistä menetti henkensä 15 vuotta sitten sarjamurhaajan luodeista. Onneksi muistot eivät ainakaan ruoan tasoon eikä pihvin mehukkuuteen vaikuttaneet.

Luksusvillassa viettämämme yö teki terää. Matkailu kun on pohkeille kovaa hommaa, vaikka mieli kuinka lepäisikin.

Pilvetön taivas näyttää monta tietä

Päivään kaksi oli kevyt lähteä kunnon yöunien jäljiltä. Vaikka painajaisiin ehtivät niin hammaspeikot kuin mister teen entiset tyttöystävätkin, ehti 11 tunnissa uinua rauhallistakin unta. Seikkailimme uuteen aamuun hotellihuonepikakahvin voimalla ja ennen lounasaikaa ehdimme jo ihailla tulikivien reunustamaa rantaviivaa. Tässä vaiheessa kääntyilimme jo tottuneesti vuorijonoja myötäileviä pikkuteitä ja uskalsimme viinitilalla maistella ostamatta.

Yöpaikka numero kaksi löytyi Swansean kauniilta rantaviivalta ja illalliseksi nautittiin aimo annos paikallisia niljakkeita (minä nautin, mister tee turvautui perinteisempään kalamalliin) - maukkaita sellaisia. Lasiveneellä ajelu jäi valitettavasti välistä, mutta hetkellinen myrskytuuli oli odotettavissa varsinkin kun meidän suunnitelmissa oli merille meno.

Ilta päättyi onnistuneesti tähtien täyttämää taivasta tuijotellen ja Antti Tuurin tuotantoa pohtien.

Valtamerten takana on panimoiden luvattu maa

Matka alkoi lähes yhtä railakkaasti kuin viikkarin päiväbingo eläkeläisille. Pitäisi maailmalla kaikuvammin kuuluttaa oikeasta risteilyelämästä - me suomalaisina laivanrakentajina ja eritoten matkaajina olemme melko onnekkaita Siljojemme viihdetarjonnasta ja mahdollisista matkamukavuuksista. Niin monien kehujen ja ylistyspuheiden jälkeen kuvittelin pääseväni ennennäkemättömän loistoristeilijän kyytiin astuessani Spirit of Tasmanialle. Juhlatunnelma oli kuitenkin kaukana ja onneksi uni tulikin nopeasti pelastamaan.

Ensimmäisen Tassipäivän jäljiltä tuli koluttua lupaava neljäsosa saaresta. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin tunne siitä, että olisi kaikkien jumalten selkien takana maailmassa mistä moni ei tiedä. Vaihtuvat maisemat, vihreiksi taiteillut mosaiikkikuviot vuoren rinteessä, sademetsän uumenista vuoristoradan lailla poukkoileville teille eksyvät kengurut ja viinitarhat oikealla, vasemmalla, edessä ja takana tekevät toki tehtävänsä. Kun kuitenkin päätyy viettämään yönsä pikkukylässä, jossa internet elää ainoastaan kirjastossa ja ainoa auki oleva ruokapaikka iltaseitsemän jälkeen on jouluvaloin koristeltu pizzeria, jonka oveen teipattu kyltti toivottaa tervetulleeksi eritoten pyjamapukuiset, tulee väkisinkin kysyneeksi mikä maa ja millä valuutalla maksaa.

Valitettavasti kaikista hyvistä puheista huolimatta törmäsimme heti ensimmäisenä päivänä myös erikoislaatuiseen, mutta ehdottomasti olemassaolevaan lajikkeeseen - ilkeään tasmanialaiseen. Maailmanmatkaajan elkein kohtasin vihollisen kuitenkin sivistyneesti ja otin käyttöön kansainväliset käsimerkit poistuessamme paikalta minimicrallamme.

Mister tee ajaa kuin vanha tekijä kovin kätevästi kadun väärääkin puolta. Ehkä minäkin joku päivä.

Jos ei reggae, miksi Nygårdkaan tuntisi rajoja

Muistaakohan kukaan lajia paremmin seuraava Melbournen GP:n koskaan tapahtuneen vesisateessa. Sillä näyttäisi vahvasti siltä, että ainakaan tänä vuonna moinen ei ole tapahtumassa. Aurinko uskaltautui lievästi sateisen viikon jälkeen suuren kisan kunniaksi taivaalle ja takapihalla autot huutavat jo täyttä häkää. Villi viikko päättyy siis arvoiseensa ilotulitukseen ja toivottavasti Kimin onnistuneeseen paluuseen kisakentille.

Tällä viikolla on tullut liikutettua tanssijalkaa letkeään rytmiin Groundationin lavakarismaa ihaillen ja vierailtu bileissä, joissa kävijät saivat lahjaksi karkkipussin ja bissen. Treffasin vanhaa tuttua Friscosta ja tein tuhat tuntia töitä. Eilen palkitsin itseni tukkatohtorilla ja muutamalla kassillisella uusia kuteita – tarkemmin ajateltuna taisin kertaheitolla ostaa enemmän uutta tavaraa kuin alun perin sain mahtumaan mukaan matkalaukussa.

Viikon uusi opittu sana olkoon fringe, joka tuli sanavarastooni ihan käytännönharjoituksen kautta kampaamokäynnillä. Täällä kun ei bangseja eikä otsatukkia leikata. Fringen kuitenkin sain.

St Patrick's ei alkuperäisten suunnitelmien mukaan menekään täysin huurteisissa tunnelmissa Clarendonin irkkupubissa, sillä allekirjoittanut painuu vielä viimeisen duunikeikan tekemään ennen viikon mittaista lomaa. Toisaalta, tuskinpa vaatekaapistani eilisen jäljiltäkään olisi vihreää löytynyt.

Äitiä ja piikkimattoa on ikävä

Huomisaamu vähän jo jännittää. Että mikä kohta kropasta eniten huutaa hoosiannaa. Tänään kun tuli kokeiltua tuulisurffausta ensimmäisen kerran. Mustelmien määrän perusteella päätetään, jäikö viimeiseksi kokeiluksi samalla. Kaksi tuntia turpiin saamista keskellä aavaa merta kun oli tosiaan omanlaisensa kokemus. Taisi pisimmillään olla kolme sekuntia laudan päällä pysyminen, mutta valehtelematta voin sanoa ettei haavereiden hankkiminen koskaan ole yhtä hauskaa ollut.

Johtuen ehkä liiallisen urheilun aiheuttamasta väsymyksestä, ehkä kyseessä oli vain hetkellinen maailmanomistajan elkein eletty tilanne, mutta tuhlasimme tänään myös omaisuuden uuteen kameraan. Pääsemme siis viimein mister teen kanssa jakamaan elämäämme myös kuvin.

Olisipa kamera ollut mukana myös keskiviikon duunikeikalla, joka keskeytyi heti alkuunsa vankien kuljetukseen. Puolen tunnin seisoskelu vartijoiden takana murhaajien siirtyessä oikeudenkäynneistään panssariautoihin ja viimein kaltereidensa taakse oli tosielämässä vielä jännittävämpää kuin elokuvissa.

Viikon antiin kuului myös uusi duuni. Tai miten sen nyt ottaa – vanha duuni uusilla mausteilla. Olen erittäin otettu saamastani tilaisuudesta järjestää pilheitä ihan maksusta.

Maanantaina on tiedossa kansallinen vapaapäivä, josta mister tee ei kuitenkaan pääse nauttimaan vaan painuu triplapalkalla pitkäksi päiväksi töitä paiskimaan. Itse ajattelin viettää aikaa ihanaisen Aliinan seurassa ja antaa neidin vanhemmille mahdollisuuden nauttia vapaa-ajasta. Sitä ennen on kuitenkin huomenna tiedossa cocktailkoulutusta osana Food and wine –festivaalia. Kukapa ei haluaisi aloittaa sunnuntaiaamuaan alkoholipitoisella aamupalalla varsinkin kun kaikki listalla on ilmaista.

Sateenkaaren päästä löytyy yleensä märkää maata

Sateen jäljiltä suoritettu iltalenkki meni formularataa kiertäessä sauhuten, kun korvissa pauhasi Kuningassoundin sävelet. Mister tee potki sisätiloissa palloa saman ajan irkkupoikien kanssa. Tiedä noista, pelaavatko vai istuvatko ringissä urheilupöksyissä ja juovat muutamat oluet ajankuluksi luullen sitä urheiluksi.

Hetkellisen panikoinnin jälkeen helpottaa tieto siitä, että luksusristeilijä vie meidät Tassimaahan kahden viikon kuluttua heti Grand Prix:n tunnelmista selvittyämme. Panikointi kun johtui siitä yksinomaisesta syystä, että alkoi itseänikin kummastuttamaan tämä arkinen elo pallon tällä puolen. Ihmisten kysellessä mitä olemme nähneet, tehneet ja kokeneet, ei tunnu kovinkaan ihmeelliseltä kertoa puhtaista pyykeistä, kahdeksan tunnin työpäivistä tai bourbonissa uitetusta kananpojasta, joka tuli herkuteltua illalliseksi keskellä viikkoa omassa keittiössä.

Tosin sitähän se elämä on - tavallisia asioita ja pieniä iloja. Koska toisaalta, ylpeydelläni ei pitäisi olla rajaa pärjätessäni yhden kahvitilauksen verran tiskin takana kahvipapujen luvatussa maassa, missä englantikin kuulostaa kiinalta ja sanat lyhennetään pelkästä lyhentämisen ilosta.

Taidan jälkkäriksi nauttia vielä muutaman palan juustoa. Olkoon nämä niitä paikallisia jokapäiväisen elämän hyviä hetkiä, joista uskaltaa nauttia vaikka kotipuolessa kaivattaisiinkin suurenmoisia lomatunnelmia.

Pakkopullatekstiä meiltä teille

Lasi viiniä, töistä kaapattu suklaakakku ja koko konkkaronkka koossa olkkarin uudella nahkasohvalla – sitä on hyvän viikonlopun alku. Tosin allekirjoittanut painaa töissä täydellä teholla lauantain ja sunnuntainkin eli tähän pieneen iloon se viikonloppu sitten tyssääkin.

Keskiviikkona mister tee yritti parhaansa mukaan tutustuttaa tyttöään jalkapallon saloihin Australia versus Saudi-Arabia ottelussa. Pelistä en niinkään ottanut selvää edelleenkään, mutta vertaansa vailla oli tunnelma ja eritoten uuden puhelimeni kameran käytön opetteleminen maalien tapahtuessa.

Tällä viikolla pääsin myös auton rattiin. Saatuani ohjeet parkkeerata paku uusiksi, istahdin automaattisesti täälläpäin palloa niin sanotulle väärälle puolelle. Siitä olikin hyvä lähteä uskottelemaan ajotaitojeni olemassaoloa.

Kaksi päivää vietin paikallisen Stockmannin uumenissa kokinhatussani kävellen ympyrää, pelaillen pomon kanssa Pictionarya ja tarjoillen mallimisuille, miss universumeille ja tuulitukkaisille pojille sipsejä ja salaatteja. Mister tee jatkoi tiskien parissa ja jatkanee myös ensi viikolla.

Ranskisten tilalle muutti muuten saksalaisia. Tyttöystävä seuraa vasta perästä päin, mutta paikalla oleva parisuhteen miespuolinen jäsen on onnistunut pelaamaan meidät kaikki jo puolelleen. Hän osaa sosiaalisten taitojen lisäksi myös siivota jälkensä, pisteet kotiin siitä.