Mister teen ensimmäinen havainto aamulla oli hotellihuoneen raollaan oleva ulko-ovi. Pienistä asioista sitä huomaa, miksi yö yhdessä hotellihuoneessa on muita huoneita halvempi. Turvassa olimme tosin ja tavaratkin tallella - olisi ollutkin kovin kummallista että kukaan muu sinne keskelle ei mitään olisi eksynyt.
Tien päälle palattuamme palasimme palan matkaa taaksepäin kartalla ja nappasimme muistoksi mieleen pienen palan paratiisia. Turistioppaiden turkoosit merivedet eivät olekaan fotaroituja fiktiokuvitelmia, uskomattomia alueita on oikeasti olemassa. Kuten luontoon rakennetuilla kiviportailla tapaamamme mies sen sanoiksi puki: toiset hetket muistuttavat taivasta. Hetki, jolloin hän sen sanoi, oli auringon paahteessa sydänpysähdyksen partaalla parin tunnin patikoinnin seurauksena samalla kun gospelkuoro lauloi kumpaijaahta vuoren rinteen näköalatasanteella.
Monen, monen kilometrin jälkeen löysimme tiemme Port Arthuriin. Illallistimme paikassa, jossa 35 ihmistä menetti henkensä 15 vuotta sitten sarjamurhaajan luodeista. Onneksi muistot eivät ainakaan ruoan tasoon eikä pihvin mehukkuuteen vaikuttaneet.
Luksusvillassa viettämämme yö teki terää. Matkailu kun on pohkeille kovaa hommaa, vaikka mieli kuinka lepäisikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti