Matka alkoi lähes yhtä railakkaasti kuin viikkarin päiväbingo eläkeläisille. Pitäisi maailmalla kaikuvammin kuuluttaa oikeasta risteilyelämästä - me suomalaisina laivanrakentajina ja eritoten matkaajina olemme melko onnekkaita Siljojemme viihdetarjonnasta ja mahdollisista matkamukavuuksista. Niin monien kehujen ja ylistyspuheiden jälkeen kuvittelin pääseväni ennennäkemättömän loistoristeilijän kyytiin astuessani Spirit of Tasmanialle. Juhlatunnelma oli kuitenkin kaukana ja onneksi uni tulikin nopeasti pelastamaan.
Ensimmäisen Tassipäivän jäljiltä tuli koluttua lupaava neljäsosa saaresta. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin tunne siitä, että olisi kaikkien jumalten selkien takana maailmassa mistä moni ei tiedä. Vaihtuvat maisemat, vihreiksi taiteillut mosaiikkikuviot vuoren rinteessä, sademetsän uumenista vuoristoradan lailla poukkoileville teille eksyvät kengurut ja viinitarhat oikealla, vasemmalla, edessä ja takana tekevät toki tehtävänsä. Kun kuitenkin päätyy viettämään yönsä pikkukylässä, jossa internet elää ainoastaan kirjastossa ja ainoa auki oleva ruokapaikka iltaseitsemän jälkeen on jouluvaloin koristeltu pizzeria, jonka oveen teipattu kyltti toivottaa tervetulleeksi eritoten pyjamapukuiset, tulee väkisinkin kysyneeksi mikä maa ja millä valuutalla maksaa.
Valitettavasti kaikista hyvistä puheista huolimatta törmäsimme heti ensimmäisenä päivänä myös erikoislaatuiseen, mutta ehdottomasti olemassaolevaan lajikkeeseen - ilkeään tasmanialaiseen. Maailmanmatkaajan elkein kohtasin vihollisen kuitenkin sivistyneesti ja otin käyttöön kansainväliset käsimerkit poistuessamme paikalta minimicrallamme.
Mister tee ajaa kuin vanha tekijä kovin kätevästi kadun väärääkin puolta. Ehkä minäkin joku päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti