Kieli pitkällä, häntä pystyssä

Muutimme tänään vähän isompaan huoneeseen, kulmassa tosin tämäkin. Näkymä partsilta on suoraan krokotiilijoelle ja meille molemmille löytyy omat ranskalaiset parvekkeen ovet, joihin nojailla. Tavaroita tänne raahatessamme siivoojaleidimme varoitteli ystävällisestä kummituksesta Kasperista, joka tykkää tärvellä siistiksi järjestetyn kahvitarjottimen huoneen ollessa tyhjillään. Me tapasimme Kasperin heti; pikkulisko juoksee ujostelematta pitkin seiniä ja juttelee tuolta seinän raosta parhaillaankin tottuneesti. 

Tänään onnistuimme Mister teen kanssa yhteistuumin ulkoistumaan ja kävimme seikkailemassa hotellin ovien ulkopuolella. Yllätykseksi joen toiselta puolen löytyy järjettömän kokoinen puisto vesiputouksineen. Eukalyptuspuut olivat paikallisten koaloiden toimesta syöty onnistuneesti lehdittömiksi. 

Netti saatiin vihdoin toimintakuntoon tänään. Skype pelittää taas ja hyvä että edes se, koska puhelinta ei edelleenkään taida olla varaa ladata. Enää tarvii vain keksiä mistä kone, jolla pääsee veroilmoituksen tekemään, sillä down underissä ei Applen tuotteilla vielä kaikkia tiedostoja avata. 

Mattikin meni ja teki sen

Sunnuntaihin herättiin iltapäivän puolella. Nyt on virallisesti viikko Rockyssa takana. Ensimmäinen työviikko kaiken tämän luppoilun jäljiltä otti koville eikä kaupunkiin juurikaan kymmentuntisten työpäivien jälkeen tullut lähdettyä tutustumaan. Enemmänkin vapaa-aika on tuhraantunut X-factorin seuraamiseen ja hämähäkkien metsästykseen katonrajasta.

Alkuhämmennyksen jälkeen tuli kiukku. Mukavaksi etukäteen kuvailtu työporukka koostuu alle parikymppisistä ensimmäisessä duunissaan olevista "alan ammattilaisista". Muutama päivä takaperin eräs kollegani onnistui suosittelemaan cocktailia kysyneelle asiakkaalle vodka soodaa sitruunalla - cokctailien kuningasantia sanon minä. Muutama on onneksi jo vähän lämmennyt meidän läsnäolollemme, mutta paikallinen Adam Lambert geelatun tukkansa kanssa ei jostain syystä hyväksy olemassaoloani ja tekee kovin onnistuneesti jokaisesta päivästä helvetillisen. 

Mister tee maalaa. Katsotaan kuinka pitkäksi aikaa maalattavaa pintaa riittää, mutta ainakin hänen onnistaa nauttia keleistäkin vähän kattoterassilla. Eilen kävin ihailemassa työn jälkeä. Tosin vasta iltakympin jälkeen kun deejiit olivat jo paikalla, paikallinen nuoriso sivuliito-kunnossa ja baarin takana neljä baarimikkoa liikaa.

Nyt kauppareissulle. Viikko meni kuin vahingossa ilman kahvia ja siltä se tuntuukin. Juhlamokkaa ei saa eikä olisi sille keitintäkään, mutta eikähön se Sekoitus 43 hoida pahimman kofeiinin puutteen. Ja mielikuvituskin saa lentää, että saamme mahamme ilman helloja, uuneja ja mikroja täytettyä.

Koti on siellä, missä on hella

Jos joku kysyisi miltä tuntuu herätä Sunshine statessa ensimmäiseen aamuun työllistettynä ja asumispaikan omaavana kaiken tämän seikkailemisen jälkeen, voisin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että hyvältä tuntuu.

Heritage hotellin kolmannessa kerroksessa sijaitsee nurkkahuone, jonne pääsimme majoittumaan. Pienestä neliömäärästä huolimatta parveke heti sängyn jalkopäässä ja pieni palanen tiiliseinää antavat luksustuntumaa. Eikä onneksi aamuisin tarvitse työmatkaan aikaa varata kuin portaiden laskeutumisen verran.

Saavuimme Mister teen kanssa Virginin siivillä eilen puolen päivän jälkeen ja tehtyämme pimenevässä illassa pienen ympäripyöreän katsauksen tulevan kotikaupunkimme tarjontaan mielessä saattoi jopa käväistä katoaminen saman tien. Pimeässä illassa liikkui useampi poliisiauto eikä tilaamisesta Hungry Jacksissä meinannut kielimuurin takia tulla mitään. Englantia täällä ei nimittäin puhuta vaan Queenslandiä ja se on sama kuin Savvoon menisi kauhiasa kännisä.

Tänään vielä (viimeinen) vapaa. Pomo kertoi kyllä, että tarkoituksena olisi että pääsisimme tulevatkin vapaapäivät viettämään samaan aikaan täällä olomme aikana. Olisikin ensimmäinen kerta. Eikä välttämättä se miellyttävin näin jalkapallokauden taas alettua. 

Brisbane pikaisesti

Paljon puhetta suomeksi ja kun kaupungille lopulta päädyttiin niin ensimmäiselle australialaiselle komeasti moikkasin – tietenkin suomeksi. Onneksi tajusin vaihtaa kieltä ennen kuin eteenpäin juttua jatkoin ja pääsimme yläilmoista käsin katsastamaan Brisbanen nähtävyydet maailmanpyörän noustessa kattoja korkeammalle.

Brisbanesta löytyi mukavien maisemien lisäksi lämmin sauna, saunatuoksuja, kylmää olutta ja maukkaita grillattavia. Tulipa jossain vaiheessa katseltua jopa Voicelta Suomen parhaita musavideoita. Jännittävintä oli ehkä se, ettei seitsemässä kuukaudessa listalle ollut mahtunut mukaan mitään uutta. 

Naamakirjasta löytyneet uudet paikalliset ystävät pitivät huolen siitä, että pikavisiitistä tuli paremmankin arvoinen. Viikonlopun päättyessä laukkuun pakattiin pari pakettia ruissaria unohtumattomien iltojen muistojen lisäksi. 

Kuvista sanoihin tai toisinpäin

Seuraavaksi suunta kävi kohti Surfers Paradisea. Kaupunki, joka tuli vastaan pilvenpiirtäjineen oli yllätys niin kokonsa kuin näkönsäkin puolesta ja pelkästään positiivinen sellainen vaikkei yleisille paikoille Gold Coastilla pääsekään yöksi parkkeeraamaan.

Pulahdus kauhean kokoiseen aallokkoon ja riisi-illallisen sijasta ulkona nautittu ateria tekivät päivästä rantaparatiisissa täydellistä hipovan. Yöpaikkakin Nokia-karttojen avulla löytyi jostain haiden asuttaman vesistön lähistöltä eikä siitä ollutkaan enää kuin kivenheiton matka Brisbaneen.

Tässä vaiheessa ajomatkaa aika on kullannut jo kylmimpienkin öiden muistot ja lievä haikeus on aistittavissa. Onneksi puhelimesta löytyy muutama mainio videopätkä pojista soittamassa Nickelbackia tunteella (muttei niinkään taidolla). Annin matkapäiväkirjasta löytynee myös maininta eräältä paikalliselta bändiltä tulleista synttärionnitteluista ja niistä tuhansista valokuvista - niistä onkin sitten reissun menoa selvittäminen kun aika sallii.

Jääkaappiin sopii paljon ja valot

Lievästi pitkäksi venähtäneiden synttäri-ilokointien jäljiltä jäi kovin tavanomainen tapa viettää lomapäivää Byron Bayssä eli surffikurssi välistä. Onnistuimme kuitenkin löytämään tiemme rantaan ja osa porukasta eli kaikki muut itseäni lukuun ottamatta juoksivat kuin päättömät kanat nauttimaan merivedestä. Laiska kun olin päädyin kastelemaan vain varpaat.

Ajomatkaa ei enää tuhottomasti ole jäljellä, tosin ei ole aikaakaan. Pimeiden metsähetkien sijaan hemmottelimme itseämme täällä jokaisen pikkuhipin unelmassa ja vuokrasimme hirmuisen halvalla mökin meren rannasta. On se aina hieman erilaista ihan oikeassa sängyssä nukkua kuin koittaa matkailuauton palapelimäisesti kootuilla pedeillä jalkojansa suoristaa.

Stressitön matka ei missään tapauksessa ole ollut, mutta seuraa ei pidä siitä syyttää. Yllättävän helposti ovat päivät kuluneet, yöt pimenneet ja nakit paistuneet. Suurinta huolta ovat aiheuttaneet nenää pitkin asiakkaitaan katsovat tarjoilijapojat, jotka tipistäkin ilkeilevät. 

Radio pauhaa kahta ja sataa

Etsittyäni ensin turhaan Lonely Planetin ehdottamaa oisterikiskaa omakotialueelta, löysin viimein vessan pienen kahvilan takapihalta – sinnekin perässäni kuitenkin juoksi kiukkuinen mies kysellen menemisiäni. Ei siis onnistunein reissu Crescent Headsiin. Emme löytäneet edes yöpaikkaa matalalle majallemme ennen kuin kylän ulkopuolelta sademetsämäisestä ah; uudesta luonnonpuistosta.

Niiskuttavan nenän kanssa kylmien öiden viettäminen on ehkä normaaliakin tylsempää touhua, mutta toivo ei ole auringon löytymisestä vielä kuollut. Kuten ei kuollut toivo elävien kenguruiden löytymisestä ilostuttamaan eritoten Annia. Tänään niitä on nimittäin loikellut ympäriinsä ihan äimänä ja jopa itse olen hämmästellyt niiden kokoa.

Majakalta majakalle poikkoiltuamme kuvia kuohuvasta merestä on nyt lähestulkoon joka kulmasta. Suunnitellut sukellukset jäävät talvisen tuiskeen temmeltäessä sukeltamatta ja syöksymme kuin aamulla näkemämme delfiinit läpi veden pinnan kohti uutta tuntematonta. Anni lainahepenissä, itse villasukkani jonnekin kadottaneena. Toivotaan, että selviämme paremmin kuin koalasairaalassa tänään tapaamamme yksilöt. 

Laukussa leipää ja piimää vaan

Newcastlessa tehtiin vielä viimeinen virallinen kauppareissu parantaaksemme oltaviamme minne lie sitten suuntaisimmekaan. Suklaadipit ja mansikat on nyt siis pakattu mukaan kuten kunnon karavaanarireissulle kuuluukin.

Ajomatkat ovat olleet huomattavasti totuttua lyhyempiä, johtuen teiden kunnosta ihan yhtä paljon kuin siitäkin, että kerrankin ei relocation-säännöt pistä kaasuttamaan kuin Kimi konsanaan ja aikaa on maisemista vähän nauttiakin.

Ajettuamme eilen läpi useammankin vuoristokylän saavuimme iltasella pesupaikaksi valittuun Harringtoniin missä leirintäalueen luksuksessa (tosin edelleen kelistä kylmenneenä) pääsimme puhdistamaan niin kainalot, astiat kuin Rossin tahraamat vaatteemmekin – enkä nyt tarkoita, että herra olisi kaikkien housuihin itse ehtinyt. Hän on vain onnistunut kaatamaan kahvit itsestä poispäin jo useampaan otteeseen.

Ravintolatason illallisen eli poroksi poltettujen sipuleiden ja valmiiksi marinoidun kengurunleikkeen jälkeen ei puhti enää riittänyt perjantaita ilakammin jatkaa. Nukahdimme kukin tahoillamme sateen rummuttaessa auton kattoa.

Maailma, missä shortsit eivät riitä päivälläkään

Anni on päättänyt loman kunniaksi kesäkissailun sijaan etsiä lomapuumaa. En usko hänen niinkään tarkoittavan vanhempaa naista Rossia viihdyttämään vaan ihan oikeita villieläimiä kameran linssin eteen poseeraamaan. Yllättävää kyllä, vuoristossa ei pimeänkään tultua näkynyt yhtään kenguruita eikä pilvipäisiä koaloita.

Sinisten vuorten ja matkaseurueemme herättyä uuteen aamuun ja paljon kaivattuun valoon, jatkui matka kohti uutta suurkaupunkia. Newcastleen tosin ehdimme vasta auringonlaskun aikaan, sillä matkan varrella Rossin opetellessa vasemmanpuoleisen liikenteen saloja kiemurtelimme teillä, joiden varsia koristivat niin varoitukset putoilevista kivistä kuin ikuisilla päiväunilla olevat wompatitkin.

Säästöliekin palaessa yövyimme siis vielä toisenkin yön ilman mukavuuksia ellei taivaanrannassa merenpintaan iskeneitä valoshown kaltaisia salamia lasketa viihdykkeeksi. Tai paikallista rallireittiään ajavaa hurjaa nuorisoa. Selvisimme tästä kaikesta Singaporesta tuliaisina tuodun rommipullon ja coca-colan avulla. Mistä aamulla lienee tosin ollut useampi eriävä mielipide.

Naururastaiden maailmassa

Jos olisi Blair Witch –projektimaisesti kuvannut ajolinjan mikä vei kohti yöpaikkaamme keskellä erämaan jylhää hiljaisuutta, olisi video ollut selvän pässinlihamaisesti K8-kamaa. Kaksin tuskin edes olisin moiseen seikkailuun suostunut, mutta näin neljän hengen voimin on helpompi kuvitella voittavansa vastaan tulevat karhut, kengut ja murhamiehet.

Matkaoppaiden mukaan siniseen verhoon pukeutunut vuoristo näytti ottaneen eucalyptyspuista huolimatta askeleen kohti avarampaa maailmaa, sillä maailma Blue Mountainsin näköalapaikoilla auringon alkaessa laskemaan oli hempeän vaaleanpunainen.

Miljoonakaupungin vilskeen jälkeen puskapissa, grillinakit ja lintujen rääkiminen muistuttivat tästä toisesta tavasta nähdä maailmaa. Suihkuttomuuteen tottuu kovin helposti, mutta helposti sitä kotiutui hotellihuoneeseenkin.

On the road again, oh again

Ympärilläni leijuu enemmän matkakasseja kuin vielä kertaakaan tämän matkan aikana. Asuntoautomme ajoi juuri sisään tunnelin suusta ja sellainen pieni kipristys mahan pohjassa pistää vannomaan, että seuraavien yhdeksän päivän aikana naatitaan kuin ei koskaan ennen.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vietimme vielä yhden ylimääräisen yön Sydneyssä. Suurkaupungin tuntuun väsyneet vieraamme pääsivät nopeasti ja itsekin taisin ihastua merimaisemiin vielä vähän lisää heidän intonsa myötä.

Hämmentävien sattumien seurauksena saattaa olla, että Brisbanessa odottaa aussivuoden toinen lämmin sauna. Sinne on tosin vielä tuhat tulimmaista kilometriä matkaa ja monta sattumusta. 

Sydney, tuo merikapteenien unelma

Se tunne, kun lähes seitsemän kuukauden välirikon jälkeen saat hien pintaan saunan penkillä – priceless. Olemme siis (valitettavasti) siirtyneet kauhean monen tähden hotelliimme, jossa tähtien sijaan voisi hyvinkin olla panostettu asioihin kuten ilmainen aamiainen, kylpyamme, internetyhteys ja sen sellaista. Mutta voi olla, että sen saunan avulla selviämme.

Manlyssä oli kovin mukavaa. Vaikka kenkäshoppailu kestikin päiviä ja pääsi päätökseensä vasta tänään uusilla Converseilla, rannan tuntumassa oli kotoisaa ja Sydney alkaa vihdoin tuntua siltä, miltä turistioppaat saavat sen näyttämään.

Erittäin harvinainen alkoholivapaa alkuviikko päättyi rennon oloisiin kotihippoihin perjantaina. Niin monta uutta nimeä, niin monta vodkapaukkua. Onneksi pyykit tuli pestyä jo päivällä.

Tänään eksyimme Surry Hilsiin lounastamaan Kannus-kaverin ja pikkusisaren roolin ottaneen Fannin ja hänen aussirakkaansa kanssa. Päivä oli siis mitä onnistunein auringonkin ilmestyessä elämäämme. Surry Hillsin viikonloppumarkkinat olisivat ehdoton suosikkini, jos pidempään ehtisin täällä viihtyä. Voi sitä tunnelmaa ja turkiksilla koristeltujen pitkiksien määrää.

Mister teen viikon kohokohtiin lienee kuulunut Simonelta saatu lahja Hungry Jacksiin nauttimaan kaksi Whopperia yhden hinnalla –kuponki. Itse en kyseistä tapahtumaa odota ihan kuin kuuta nousevaa, mutta jossainhan tässä on matkaajan mahansa täytettävä kun luksushotellimme tarjoaa huonepalvelusta hääppöisiä sämpylöitä suolaiseen parinkympin hintaan. Onneksi huomenna alkaa parin viikon juhla ja syy syödä ulkona vaikka tunnin välein. Enää pitää selvittää, miten pääsemme lentokentälle vieraitamme vastaan ajoissa. 

Mieluiten uittaisin itseäni kuumassa keitossa

Kolme päivää sukelluskurssilla Sydneyssä on takanapäin eli toisin sanoen helvetti on selätetty. Ja kaikille teille, jotka tämän lajin ihanuudesta olette sattuneet meikäläisen kuullen mainitsemaan: ei kannata enää hehkuttaa. Olen nähnyt painovöiden helvetillisyyden, veden voiman ja ennen kaikkea Australian talvisen mahdin.

Uuden tutkintoni kunniaksi vaihdoimme neljän irkkujätkän asuttamasta kommuunihuoneesta Coogeessa Manlyn puhtoiseen majataloon, jossa meillä on ihan privaattitilat ja lämmitin herkkupalana huoneessa. Iltasanomiin asti päässyt rantaan ajautunut ryhävallas en siis ollut minä, vaan selvisin Whirlpoolin lailla lingonneiden aallonharjojen alta nauttimaan kuivattavasta ja eritoten kylmästä tuulesta.

Ensi näkemältä Sydney paransi tämän reissun myötä kuvaansa silmissäni. Suurilta osin tästä tunnustuksesta kaupunki saa kiittää Melbournen vanhaa kämppistämme ja tänne töiden perässä  rantautunutta Simonea, joka näytti meille muutakin kuin ison sillan. Vielä kun aussit oppisivat talonsa rakentamaan ettei sisätiloissa tarvisi takki päällä värjötellä niin tästähän saisi ihan asuttavan maan.

Olympialaiset ovat alkaneet eikä suomalaisia tunnetusti ole mitalikolmikoissa juurikaan näkynyt. Onneksi paikallinen televisio keskittyy enemmänkin omiinsa ja niinpä voitonjuhlia on joka käänteessä. Huomenna oma urheiluni taitaa keskittyä enimmäkseen kenkäkauppojen kiertelemiseen - kerrankin tosin hyvästä syystä. Olin tänään jo neljättä päivää ihmisten ilmoilla Reinot jalassa ja samaa rataa kai jatkaisin, ellen olisi pudottanut vasemman pikkuvarpaan kohdille kunnon pläjäystä grillikastiketta. Pesuunhan ne siis menevät eikä täällä varvassandaaleissa tarkene tähän aikaan vuodesta hullukaan.