Ainoa matkan aikana löytynyt maksullinen leiripaikka löytyi
sattumalta krokotiilijoen varrelta, missä pulahdimme uimaan muiden uskaliaitten
turistien muassa. Varoituskylttien mukaan suurempaa vaaraa ei siinä kohdin joen
juoksua pitänyt olla, mutta kuka noista liukkaasti liikkuvista koskaan tietää. Hyväksi
onneksi ainuttakaan ei sattunut silmään. Kai uskalluksestakin jotain kunniaa
saa.
Ensimmäisen telttayön lisäksi melko varmasti myös viimeinen tuli
Australian maalla
vietettyä. Ensimmäisen valvoin peläten pikkuniljakkaita ja toinen meni nurin
kurin, kuten telttakin tuulen mukana, ja siirryimme puolilta öin suosiolla
auton takakenoon käännetyille etupenkeille uinumaan.
Alkumatkan helteiset yöt vaihtuivat salamannopeasti lähes
pakkasasteisiin. Eriskummallisen ufohotellin tuolla jossain ohittaessamme
kohtasimme kuivan kauden yllätysvieraan sadekuuronkin. Tarkistin
hotellihuoneiden kunnon, mutta päälle päin katsottuna vihreitä miehiä löytyi
vain koristeeksi pihamaalta. Siitä huolimatta jatkoimme hieman hämmentyneinä
matkaa vain ohittaaksemme tähän mennessä isoimman koskaan näkemäni käärmeen –
onneksi tosin jo hieman liiskaantuneena autotiellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti