Hyvästi jää

Ehkä tämä on enemmän jälkikirjoitus itselleni kuin muille. Sellainen P.S. kirjeen lopussa, joka saa huonotkin uutiset unohtumaan. Sellainen puhelinsoitto sunnuntaiaamuna, jonka voi saada vain hyvältä ystävältä.

Ja eritoten tämä on iso kiitos mister teelle. Miehelle, joka vastoin jokaista järjen hiventään suostui seikkailuun ja teki siitä sen arvoisen. Joka ensimmäiset kuukaudet heräsi maailman toisella laidalla vielä aikaisemmin duuniin kuin oli kotopuolessa tottunut ja silti ystävänpäivänä ajatteli minua ja teki Melbournen asunnostamme kodin uusilla silkkilakanoilla.

Meikäläisen vallan järjettömän suuri matkalaukku teki reissusta alkujaankin jokaisen reppureissaajan pahimman painajaisen. Olisi kai siinä vaiheessa jo pitänyt tajuta, ettei meistä kansallispuistojen kävijöiksi ole.

Mutta kävimme monessa muussa paikassa. Teimme paljon muita juttuja. Kasvoimme toivottavasti ihmisinä. Otimme aikaa itsellemme ja löysimme jotain uutta toisistamme.

Paska reissu, mutta tulipa tehtyä - ne sanovat. Sanoisin varmaan minäkin, mutta eihän se loppupeleistä paska sitten ollut ollenkaan.