Meikäläinen on matkan saatossa kadottanut housunsa.
Epäilykset kohdistuvat ensimmäiseen yöpaikkaan ja aamutoimiin, joiden aikana
ainoat urheiluhousut vaihtuivat farkkuihin ja näin ollen jäivät matkasta.
Valitettavasti, koska nyt näytän epäilyttävän paljon vähemmän reppureissaajalta
enkä oikein sovi vaelluspoluillekaan näissä tamineissa.
Tänä aamuna aurinko yllätti ja herätti. Seelannin
korkeimman huipun kupeesta herätessä on olo vähän kuin Liisalla ihmemaassa. Yön
aikana muutamaan otteeseen herättänyt tuuli ei ole laantunut, mutta peloista
huolimatta auto ei pyörinyt ympyrää vaan piti pyörät maan pinnalla. Saa nähdä
miten käy meidän, kun lähdemme vuoren huippua kitkerän aamukahvin sävyttäminä
tavoittelemaan.
Yöajoksikin muuttunut matkanteko sai tosin jo painajaismaisen käänteen, kun itsetuhoiset
pikkupuput alkoivat pimeän tullen hyppiä auton alle edestä ja takaa eilen illalla. Kolme
onnistui kolahtamaan, kuinka monta mister tee onnistui väistämään – sitä en
edes uskalla arvata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti