Siihen tarvittiin vain yksi hullu yö, kun villi sydän lyö.
Pieni kiukunpuuska antoi siivet ja Tullamarinen lentokenttää ristiin rastiin
juostuani olin enemmän kuin innoissani noustessani koneeseen
maastapoistumisluvan kera. Yötä vasten lennettiin sitten uuteen maahan,
Uuteen-Seelantiin.
Suuria suunnittelematta onni potkaisi ja väsyksissä
Christchurchin lentokentältä pääsimme suntaamaan päiväunille yhteen maan
puhutuimmista hostelleista. Vankila, joka kymmenisen vuotta takaperin lukitsi
sisäänsä pahan polun valinneita, sulki sellinsä, teki pieniä muutoksia ja
palvelee nykyään majatalona. Sellit ovat paikallaan vieläkin, lukot ovat vain
vaihtaneet oven ulkopuolelta sisäsyrjälle.
Christchurchin maisemakuva muutoin on vielä muutaman vuoden
takaisen maanjäristyksen jäljiltä shokeeraava. Pahoin kärsineen keskustan
alueella on konteista rakennettu kauppakatu eikä luksushotellien auloihin ole
menemistä romahdusvaaran pelossa. Korkeimmista rakennuksista ylimmät kerrokset
puuttuvat kokonaan.
Huomenna aloitamme road tripin pikku-Nissanillamme. On aika
jättää sivistyneet puistobluesit, pehmeä sänky ja kunnon keittiötilat
historiaan. Tarkoitus on kahdeksan seuraavan päivän aikana nähdä, mistä se
eteläsaarten hypetys on oikein saanut alkunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti