Rockyn pikavisiitistä tuli jollain tapaa arvoisensa, kun pöytä täyttyi
espressomartineista eikä seurassakaan ollut valittamista. Mutta sellainen pieni
paskan maku oli kyllä päällimmäisenä suussa, kun tutut muovilehmät tienvarsilla
tulivat pimenevässä illassa eteen. Heritage-hotellissa emme poikenneet,
olisimme tuskin olleet kovin toivottuja vieraita kaiken tapahtuneen jälkeen
eikä sillä, että aikaani siihen juottolaan olisin tahtonut tuhlata enää yhtään
enempää.
Rockhamptonista poistuttiin kaasu pohjassa ja huomattiin
vasta kaupungin jäätyä jo pitkälle taakse, että bensatankki olisi lähtöhuumassa
kannattanut ruokkia. Onneksi tuuria oli tällä kertaa ripaus matkassa ja
pääsimme autioituneelle asemalle jossain keskellä ei mitään ongelmitta. Mitään en myönnä samaan aikaan
iskeneestä kireästä ilmapiiristä ja pienestä vallanneesta paniikista.
Taisimme ehtiä bilehileiden valtakuntaan eli Airlie
Beachille juuri ennen auringon laskeutumista. Perjantai-illan kunniaksi
pistimme auton parkkiin ja pään petiin. Onneksi seuraavana aamuna rannan
tuntumassa viihdyttäneiltä markkinoilta löytyi lisäksemme muitakin eläkeläisiä
ja risupartaisia iäkkäitä hippimiehiä. Toivo ei siis ole kuollut vielä eikä
maailma hullun nuorison valtaama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti