Viisi päivää aiemmin olimme vasta matkalla Sydneyhyn – edessä oli laukkujen raahaaminen hotelliin, joka toden totta sijaitsee lähempänä jumalan selän väärää puolta kuin keskellä kaupungin suurta sykettä. Edessä oli hotellin kuitenkin loistavat aamupalapöydät, joiden kruununa ennennäkemätön lettukone aamujen aloitukset kruunaamaan. Edessä oli kolme päivää käsittämätöntä edestakaisin ravaamista junalla, busseilla ja kahdella jalalla.
Nyt matka taittuu viihdyttävän bussikuskin kyydissä Melbournea kohti. Sydney ei sykäyttänyt, sanotaanko vaikka niin. Huolimatta siitä, että oli mieleenpainuva kokemus herätä kukonlaulun aikaan kukonlauluun neljän tähden hotellissa ei minimimääräisesti kolmen kuukauden aika siellä houkuttanut. Se pieni toive siitä, että asiat tapahtuvat syystä taisi sittenkin olla ihan aikuisten oikeasti totta. Ja tulevia ajatellen täytyy muistaa tämäkin kokemus rikkaampana, että ilman suurempia suunnitelmia taitaa sittenkin olla aina paras matkata.
Ystävällisestä ja avoimesta australialaisväestöstä pääsee valitettavan vähän nauttimaan kun kyseessä on kaupunki, joka elää reppureissaajista. Asuntojahti – niin pikainen ja paniikissa tehty kuin se olikin – oli piste iin päällä ja iso osa iitäkin. Ehkä sitä sitten vaatii liikaa, kun ei halua jakaa hellaa ja vessanpönttöä ihmisten kanssa, jotka muutoin asuvat suljettujen ovien takana kanssasi samoilla käytävillä. Mutta kai ne korkeat standardit syystä ovat hyväksi havaittuja. Niinpä yrittäessämme tehdä päätöstä kahden pahan välillä, päädyimmekin hylkäämään molemmat ja suuntasimme hotellista (ei onneksi maitojunalla takaisin talveen kuitenkaan) jatkamaan matkaamme ihan toisiin svääreihin.
Aivan kuin istumisesta ei vielä olisi saanut lentomatkoilla maailman toiselle puolelle tarpeeksi, päätimme jatkaa menoa peppu penkkiä vasten täristen 12 tuntia ja suunnata Australian omaan artsie-mekkaan. Kuka tietää miten kova on Lizin sohva tai kuinka vaikea työtilanne, mutta matka jatkuu eikä maitojunaan lippuja ole vielä myynnissä. Kunhan vain saisi jossain vaiheessa rytmistä kiinni eikä aamuviideltä vanhusten tapaan pomppaisi peipposen lailla pirteänä ylös vain ollakseen puolikuolleena jo puolen päivän aikaan. Jotenkin kun tuntuu ettei se näiden kaikkien nukuttujen tuntien jälkeen ole enää edes rahan pankkiin panemista, nukkuipa nuori sitten miten paljon tahansa. Aamen sille ja heti näin alkumatkasta hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti