Se tunne, kun aika ei kulu kulumallakaan. Siltä tuntui viimeinen viikko. Keskiviikon rajamailla oli mieli jo kovin musta tuosta sattuneesta syystä. Kuinka moneen otteeseen voi yhden vodkapullon kaatonokan pestä, siinäpä pulma.
Perjantain lopulta saavuttua oli ajan tappamiseksi väritelty jos jonkinmoista puuhaa. Uuden pääkokin avustuksella teimme loppuviikon aamujamme aloittamaan melko ärhäkän bloody mary -seoksen. Siinä sivussa iltapäiväkahvit terästettiin erinäisillä likööreillä. Se kuka sanoo ettei alkoholi auta, ei ole koskaan kokeillut.
Kaksi yli kuuden viimeisen duunipäivän iltana, työvuoron siis jo päätyttyä, oli vielä aika viimeisten ongelmakeskusteluiden ja ovet paukkuen (ei kirjaimellisesti kuitenkaan, avoinna olevia kun on kamalan vaikea heitellä) sieltä viimein päästiin kamat kasattuina katoamaan. Aika tuskin tulee kultaamaan viimeisen kahden kuukauden muistoja eikä varmasti kovin nopeasti ala ranskiksetkaan maistumaan. Mutta kuten armeijakin ajallaan, ohi on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti