Jäissä helvetin isoissa häissä

Meidän maailmamme kolkassa on Valentine’s day jo pyörähtänyt käyntiin. Ei hätää, vuorokausi ei vaihtunut ällöromanttisesti sormuksia vaihdellen sillä mister tee painui unten maille jo tunteja sitten. En myöskään usko päivän kirkastuvan juurikaan paremmissa merkeissä, sillä duunikuvioiden takia ruusutkin on ilmaisia. Päätimme tosin viettää perjantaina oman päivämme – pullo viiniä, ehkä vähän juustoja ja suussa sulavia mangoja mukaan rannalle villapaidan ja pipon ohella.

Arkinen aherrus on siis jokseensakin päässyt alkamaan. Mister tee teki ensimmäisen vuoronsa paikallisessa tähdettömässä Chez Dominiquessa lauantaina ja palasi kotiin oikean käden etusormi valtavan vesikellon peitossa. Sama vanha virsi pätenee edelleenkin siitä, että suomalainen mies vastaa kymmentä ryssää (anteeksi aiheeseen sopiva sanavalintani) sillä kyllä sormi toimintakyvyttömänäkin on duunit ensimmäisen illan jälkeen normaalisti jatkuneet. Itse vietin viikonloppuni myös töiden parissa. Esitin asiansa osaavaa kokkia ja luulivatpa työtoverini minun alaa ihan opiskelleen, niin sujui soljuvasti salaatin sekoittelu.

Tänään vietin vapaapäivää siivoten ja puunaten asuntoa. Katon rajaan nousi väriä antamaan muutama pallo, miksi niitä sitten lie kutsutaankaan paperisia koristelampunpäällisiä. Saimme myös draamaa aikaiseksi ranskalaisten kanssa, mutta pidin pölyt ja mölyt mahassani enkä sanonut kaikkia niitä inhottavia asioita ääneen mitä ranskalaisista yleensä aina sanotaan. Ja minä hölmö kun olen kyseistä kansakuntaa henkeen ja vereen puolustanut ja kehunut ystävällisyyttä. Valitettavaa on, että uusi kuvani ranskalaisista on epäsosiaalinen ja sikolätin tapainen.

Onneksi eilisilta oli silti riemukas ja tavanomaista sohvasunnuntaita tapahtumarikkaampi. St Kildassa vietettiin festaripäivää kaikenkarvaisesta musiikista nauttien. Melbournen oma Jare ja VilleGalle pistivät sellaisen shown Fitzroylla pystyyn, että harvoilla loppuunmyydyillä keikoillakaan on niin paljon hyväntuulista porukkaa ympärillä jammaamassa. Illan pimetessä todistimme myös feikki-Guettan keikkaa meren rannalla. Tanssijalka ei päässyt tosin vipattamaan, sen verran sitäkin tuulessa palelsi että kotiin vei tie jo paljon ennen puolta yötä.

Huolimatta siitä, että tämänkin vuotinen neljästoista helmikuuta maailmalla on enemmän rakkauden juhla ja kahdenkeskisten kynttilänvaloillallisten näyttämö, haluan eritoten sanoa kaikille ystävilleni kiitoksen sanan siitä että olette elämässäni. Ikävää ei voi mitata, mutta ne tärkeimmät pysyy aina lähellä – niin lähellä ettei edes kuiskauksin sanottuja sanoja tarvita.